|
|
Mattoasennus J. Heikkinen Oy / Tuotteet ja palvelut

Materiaalien valinta on yksi haastavimmista kysymyksistä rakennettaessa ja remontoidessa. Vaihtoehtojen kirjo on valtava ja on mietittävä tarkoin minkälaisia odotuksia ja vaatimuksia valintaan kohdistuu.
Toiminnallisesti eri pintamateriaaleilla voi olla hyvinkin vahva vaikutus tilan toimivuuteen. Liukkaus, pölyisyys, halkeamat ja muut vastaavat heikkoudet lattiassa voivat olla paitsi käyttömukavuutta alentavia asioita, jopa turvallisuusriskejä. Oikein valitun lattiamateriaalin pölyttömyys ja alemmat melutasot puolestaan voivat lisätä merkittävästikin viihtyvyyttä ja näin parantaa tehokkuutta sekä vähentää poissaoloja.
Kustannuksia laskettaessa kannattaa aina myös laskea mukaan ylläpitokustannukset hieman pidemmällä tähtäimellä sekä tietysti lattian odotettavissa oleva käyttöikä materiaalien kulumisen puolesta. Esimerkiksi uudelleenmaalauksesta koituvat kulut yritykselle eivät jää vain pohjatyöhön, maaleihin ja maalaukseen. Tilojen tyhjentäminen ja toiminnan seisahtuminen siellä on usein kalliimpaa kuin mikään pinnoite. Myös pintojen erilaiset ylläpito- ja puhdistusvaatimukset kannattaa ottaa huomioon.
Polyuretaanipinnoite on kestävä, huoltovapaa ratkaisu betoni- ja metallipinnoille. Polyuretaanista voidaan valmistaa hyvin monenlaisia asioita ja esineitä, kuten esimerkiksi eristeitä, koneen osia, proteeseja, erikoisjalkineita, maaleja ja pinnoitteita. Polyuretaaniperhe on laaja, mutta yhtenäisiä ominaisuuksia useimmille PU-pinnoitteille ovat pitkäikäisyys, suuri kulutuksen kestävyys, elastisuus, kemikaalien kestävyys, puhdistuksen helppous ja kestävyys lämpötilojen vaihtelulle.
Polyuretaani-pinnoitustyö voidaan tehdä ilman hajuhaittoja, pinnoite soveltuu siten erinomaisesti myös tiloihin, joissa käsitellään elintarvikkeita.
|

|
|
|
|